Äiti ei ole yhtä tyhmä, kuin luulin. Hän ottaa katsekontaktin. Näen hänen silmiensä värin inhottavan selvästi, kun huoli vetää hänen yläluomet kuoppiinsa. Juttelemme hetken. Kevyitä sanoja raskaalla temmolla ja kepeäksi naamioitua huolta. Perfektionismini on keskustelun avainsana. Äiti kertoo psykologin olleen huolissaan ja joutuneensa puolustamaan ajan peruuttamista selityksenmaku suussaan. Psykologi oli ohjeistanut valvomaan ja pitämään tilannetta aktiivisesti silmällä. Hyvin herkästi pitäisi ottaa yhteys kouluterveydenhoitajaan. Ahaan, ajattelen minä. Ei niin tule tapahtumaan. En tiedä, onko "ahaani" pettynyt, toiveikas vai totuudentietoinen. Äiti esittää kysymyksensä: "Onko susta tullut perfektionisti painonlaskun kanssa? Että sä halusit todistaa, että pystyt saamaan sen alle sen ja sen luvun. Joko sä nyt olet siinä asettamassasi alarajassa?" Tekosyyt vierivät kielelleni, mutta puhallan vastaukseni ulos harkiten. "Mä olen perfektionisti vähän kaikessa. Mutta ei mulla nyt mitään tuollaista ole." End of conversation.
Hieman tämän jälkeen totesin, että nyt se paino sinne kolmeysiin ja vähän äkkiä. Koska olen itsekuriton paska, syömättömyys ei oikein ota tuulta alleen. Kyttäys ei myöskään helpota asiaa. Joten kaikki vaan pönttöön, jos tulee syötyä liikaa. Mieluummin tietysti syön niin vähän, ettei moiselle ruoan edestakaiselle maistelulle tule tarvetta. Tämä päivä kuluu kuitenkin taas pöntön äärellä. Haluan laihtua niin paljon, ettei minun tarvitse vastata kysymykseen, onko kaikki hyvin. Haluan ehkä myös kuolla.
Ei näin, Margareta, ei näin!
VastaaPoistaEt voi jatkaa sairaana, koita ymmäärtää se. Tarvitset apua nyt nopeasti!
Sun on myönnettävä sairautesi nyt muillekin, ei vaan pelkästään meille lukijoille.
Mitä nopeammin lähtee parantumaan, sitä helpompaa se on.
Pohjalla ei ole mitään, se pettää kuitenkin altasi.
Voimia! Nyt positiivisempaa ajatuksenjuoksua! <3
Ei näin, ei. En enää tiedä mitä sanoa. Voin vaan toistella, kuinka te olette oikeassa ja pyytää anteeksi, kun en ole neuvojenne arvoinen.
PoistaVoi sua margareta <3 oon aika samoilla linjoilla Marin kanssa, sun pitää myöntää sairautes muillekin. äitis ja psykologiskin on todella huolissaan susta.
VastaaPoistasä oot jo todella todella pieni ! sun ei pidä laihtua enää yhtään, vaan sun pitää parantua, eikä kuolla!! Anna elämän voittaa, syömisillä vammailu ei ole oikeaa elämää. :( sä oot jo vaikeasti alipainoinen margareta. Sä et voi ajatella jatkavas tätä vammailua. Haluatko muka vielä viidenkin vuoden päästä temppuilla syömisten kanssa? Vai haluatko silloin mieluummin olla onnellinen? En tarkota olla mitenkään töykeä, joten anteeksi jos sen niin koet. Oon vaan kanssa niin huolissani susta kun oot jo niin pieni.. :(
Nyt lähetän sulle tosi paljon voimia sinne, ja käytä ne voimat positiiviseen ajatteluun! olet tärkeä <3
En tosiaan tahtoisi syömisvammailun seuraavan minua vuosien päähän. Vaihtoehtoina taitaa siis olla parantuminen ja kuoleminen - jälkimmäiselle en kyllä tahdo antautua. Mutta älä ole liian huolissasi, en minä vielä ole niin pieni. Tällä hetkellä pikemminkin paisun. :(
PoistaKiitos kauniista sanoistasi. Olet ihana. <3
Voi ei, sun täytyy vaan ymmärtää että ne on tosi huolissaan susta, ota apu vastaan! :( Mä en haluu että sulle käy jotain tosi pahaa tai että kuolet, se olis kamalaa! :'(
VastaaPoistaKoita parantua <3
Koitanhan mä parantua - joskin tällä hetkellä hyvin huonolla motivaatiolla ja menestyksellä :( Toivottavasti pian paremmin.
PoistaMitä sinulla on sydämelläsi pienokainen? Miksi kaikki ei ole hyvin? Voimia <3
VastaaPoistaMonenmoista. Kiitos voimista, niitä sinullekin. <3
PoistaAina kun luen uuden postauksesi, tahtoisin kommentoida, yleensä en osaa, ainakaan mitään tarpeeksi järkevää....päähäni tulee vain ajatusryöppy: mikset sä fiksu nuori nainen mee sinne hoitoon? miksi sä laihdutat? sua ei kohta ole enää jäljellä! etkö sä ymmärrä että sä kuolet!!
VastaaPoistaVaikutat oikeasti järkevältä ihmiseltä. Kärsit kauheasti ahdistuksestasi ja syömishäiriöstäsi, kärsi mielummin hetki parantumisen haasteista ja nauti sitten koko loppuelämäsi :) Täällä sun blogia lukee muut syömishäiriöiset, ja me kaikki tiedetään miten kalvava ja tuhoava sairaus tää on, siitä ei seuraa mitään hyvää
Neuvoni sulle on, että mee sinne psykologille, pyydä lähetettä sh-klinikalle, jos sun asuinpaikan lähellä semmonen on, kerro sun vanhemmille....se ei oo kivaa, mutta kerro perus jutut, ei niiden tarvii kaikkee tietää...ja yritä saada paraneminen käyntiin, sä tarviit siihen apua, ammattiapua. Alkuun mä vihasin mun jokaista hoitajaa, ja olin varma, ettei ne ymmärrä, mutta kyllä ne oikeesti on oikeessa, mulla meni yli vuosi, ennen kun aloin kuuntelee näit ammattiauttajii tosissani, ja nyt mä toivon, että olisin sillo nuorempana jo alottanu paranemisprosessin, koska nyt mä toivon asioita tulevaisuudelta, mutta tuntuu, että mä hajoon käsiin. Voimia sulle <3
Voi että... Haluaisin kirjoittaa tähän romaanin kaikkine juonenkäänteineen ja korullisine kuvailuineen, mutta ihan oikeasti en tiedä, mitä tähän voisin vastata. Ehkä sanattomuuteni johtuu siitä, että totuuksia on tämän asian suhteen vain yksi. Taisit juuri kertoa minulle sen. Kiitos ja anteeksi, etten ole neuvojesi veroinen.
PoistaHaluat ehkä myös kuolla. Niin.
VastaaPoistaMutta kuinka katkeraa olisikaan kuolla viimeisellä hengenvedollaan pyöritellen ajatusta siitä, ettei ollutkaan valmis kuolemaan? Ettei ehkä sittenkään olisi halunnut.
Ja kuinka katkeraa olisi kymmenen vuoden päästä ajatella, mitä syömishäriöön tuhlaamallaan ajallaan olisikaan tehnyt, roikkui sen matkassa vielä tai ei?
Sitä aikaa ei saa tietenkään takaisin, mutta voit lopettaa päivien viettämisen ystävänäsi vain syömishäiriö ja etsiä parempia. Ainahan se on vaikeaa, hylätä vanhat ystävät ja herätä tajuamaan, etteivät he olleetkaan ihan sitä miltä vaikuttivat ja pidemmässä aikajanassa vain satuttivat, raastoivat ja aiheuttivat ehkä pysyvääkin vahinkoa.
Yrittämällä ei häviä mitään.
Kiitos rohkaisustasi. En tiedä, miksi yrittäminen kaatuu aina muutamaan vuorokauteen. Olet kuitenkin satuttavan oikeassa: minä kadun ja tulen katomaan typeriä tekojani. Onneksi satutan tällä touhulla itseäni, enkä muita.
PoistaEn tarkota mitään pahaa, mutta kyllä noi syömishäiriöt satuttaa sairastavien läheisiäkin :(
Poista:(
PoistaJoutu kai osastol jos oikee ymmärsin jostai kommista
VastaaPoistaYmmärsit väärin.
Poista