sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Varmaan kuolen nuorena, mutta ikävä ei ole ikuisuutta kestävää
Minä kuolen, jos jatkan tätä menoa. Tämä on taas neljäs päivä putkeen, kun oksennan lähestulkoon kaiken syömäni. Syön koko ajan, ja sen mitä aikaa en syö, oksennan. Ei ruoka ole kaiken tämän pelleilyn arvoista. Miksen osaa lopettaa? Enkö halua lopettamista tarpeeksi? Huomenna, minä vakuutan itselleni. Huominen ei koskaan tule.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei, paraneminen on pitkä prosessi, se ei tapahdu päivässä, viikossa tai kuukaudessa. Ota pieniä askelia, äläkä luovuta kun tulee takapakkia :) Paraneminen on helvetin raskasta työtä, mutta se on sen arvoista kyllä:) Ja se on karu fakta, että kun jatkaa syömishäiriöhelvttiä tarpeeksi kauan, keho ei enää kestä.
VastaaPoistaPaaaljon tsemppiä, koita jaksaa <3 huomenna on uusi päivä ja uusi yritys :)
Huoh, kunpa paraneminen olisikin vain yhdestä ääneenlausutusta päätöksestä kiinni. Luin juuri postauksesi paranemispäätöksen toistamisen tärkeydestä. Aina pitää tosiaan sinetöidä päätös uudelleen, eikä luovuttaa saisi. Takapakkeja tulee väkisinkin. Olisi naurettavaa edes kuvitella, että minä yhtäkkiä, tuosta noin vain lopettaisin oksentelun kuin seinaan. Sen sijaan voin päivä päivältä ja viikko viikolta pyrkiä parempiin tuloksiin täydellisen suorittamisen sijaan.
PoistaKiitos. Tänään on ollut uusi päivä - onnistuneempi sellainen.
Heii koita jooko tsempata! :/ et saa tehä pahaa ittelles, sun elimistö voi varmasti tosi huonosti. Etkä todellakaan kuole, ei sun sairaus saa olla niin vahva että se veis sut pois elävien kirjoista! Pidä huolta itsestäs!! <3
VastaaPoistaMä aion iskeä takaisin, ei tämä turhuus saa mun henkeä riistää. Kiitos huolenpidosta. ♥
PoistaÄlä vain luovuta, huomenna on uusi yritys! Voimia paljon! <3
VastaaPoistaEn luovuta, en ikinä. Kiitos. ♥
PoistaEt saa nyt luovuttaa!!! On totta, että sairaus vie vain lähemmäs kuolemaa, muuta siitä ei loppupeleissä saa. Nyt on aika tarttua toimeen! Tarvitset apua. Ei kenenkään tarvitse pärjätä yksin. Minä olisin ollut jo kauan aikaa kuollut kuin kivi, jos ulkopuolelta joku ei olisi puuttunut tilanteeseen. Sitä on vaikeaa myöntää, mutta niin se on. Tarvitset paljon voimia!!! Niin paljon, että se on luultavasti aivan mahdotonta yhdelle ihmiselle. Toivon niin paljon, että pääsisit avun piiriin oikeasti. Et voi enää ajatella, ettet ole "tarpeeksi sairas". Se ajatusmalli on juuri sitä sairautta!
VastaaPoistaEteenpäin, joohan?! <3
Avun hakeminen alkaa jälleen puskea pintaan. Kynnys siihen ei kuitenkaan ole laskenut ollenkaan. Tuntuu ahdistavalta paljastaa kaikki salaisuuteni, luovuttaa ajatusmaailmaani ja toimintamallejani jollekulle ulkopuoliselle. En usko pystyväni siihen. Sen sijaan haluan luottaa siihen, että jos tilani oikeasti menee todella huonoksi ja alipainoni alkaa liikkumaan vaarallisilla vesillä, pääsen kyllä avun piiriin. Jotenkin. Tuskin kuitenkaan omasta aloitteestani.
PoistaKiitos rohkaisevista sanoistasi. Voimia sinullekin. ♥