keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Ajatusvuoto & Jouluni mun

Tonttuilun keskeltä pakenen näppäimistöni ääreen. Joten hei vaan.


Tuntuu tavallaan kummalliselta, miten joulua edeltää 23 -ellei useammankin- päivän vöyhötys ja venttailu, mutta neljännen adventin kaksikymmentäneljä tuntia ovat ohitse yhdessä hujauksessa. Onneksi jouluvietto venyy joulupäivän yli Tapaniin asti. Sillä tänä vuonna minä haluan tosissani nauttia joulusta.

En edes tiedä, miten tiivistää aattokuulumiseni teille. Eilinen oli täynnä yhdessäoloa ja hentoa joulun taikaa. Hyvää oloa, hyvää mieltä ja tyytyväisyyttä. Olin ihan oikeasti onnellinen. Nautin ajasta perhepiirissä - en edes muista, milloin viimeksi koko konkkaronkka on ollut yhdessä vastaavalla tavalla. Tunsin aidosti rakastavani. Voi miten tuo ilmaisu kuulostaakaan siirappiselta ja yltiösuloiselta, mutta en tarkoita sitä niin. Pikemminkin pyrin ilmaisemaan sitä syvän kiintymyksen tunnetta, minkä pystyin pitkän tauon jälkeen tavoittamaan perheenjäseniini.

Aatto oli lumeton, mutta pimeys kietoi sateen pois silmistä, eikä se haitannut loppujen lopuksi ollenkaan. Taivas roikkui alhaalla, melkein hipaisi olkapäitä kun sytytimme hautausmaalle neljä kynttilää. Neljä kynttilää tuntui paljolta. Kahteen olen tottunut jo lapsuudesta, viime vuonna syttyi kolmas ja tänä vuonna neljäskin. On kova pala huomata, kuinka joulusta puuttuu jotakin, se joku, jota ei saakaan enää takaisin. Kuiskasin kolkolle hyvää joulua tietäen, että rakkaani ei makaa märässä maassa vaan jossain tyystin muualla. Ainakin haluaisin uskoa niin. Hyvät ihmiset päätyvät hyvään paikkaan, eikö niin?


Joulutarinani syömistenkin näkökulmasta on, yllättävää kyllä, onnistunut. Ainahan sitä petrattavaa löytyisi, mutta jouluruokailu meni ihan hienosti. Myönnettäköön, että aaton kalorimääräni jäi alle 1700 kaloriin. Pyöristelin aika reippaasti ylöspäin kaikkia energiasisältöjä laskuvirheiden pelossa, mutta kyllä niitä kilokaloreja oikeastikin varmaan puolisentoistatuhatta kertyi. Se on paljon normaalisti, mutta ehkä olisin voinut syödä enemmänkin. Maistoin kuitenkin melkein kaikkia tarjolla olleita sortimenttejä. Joistakin lajeista se oli pelkkä lusikankärjellinen tai suullinen, mutta kalkkunaa söin koko (tosin hyvin pienen) siivun ja rakastamaani perunalaatikkoakin ison ruokalusikallisen. Herkuttelu jäi yöllä nautiskeltuihin kolmeen suklaakonvehtiin, mutta sainpahan ainakin suuni makeaksi.

Parasta jouluruokailuissa on ehdottomasti se, etten syönyt itseäni ähkyyn enkä ajautunut oksentamaan. Mutustelin pöydän antimia koko ajan oman kylläisyyteni tiedostaen ja hyvä niin. Söin sen verran, että nälkä meni, mutta ylensyönnistä ei ollut tietoakaan. En edes halunnut pilata joulua työntämällä päätä pönttöön. Ja no, nyt kun tuli oksentaminen puheeksi, haluan kertoa ilouutisen, joka mieleni teki hypettää jo postauksen avauslauseeksi. Uskokaa tai älkää, mutta tässä tulee totuus:
En ole oksentanut viikkoon. EN VIIKKOON! Capsit ja suuret kirjasintekstuurit eivät sovi suuhuni, mutta tätä ei voi muuta kuin hehkuttaa. Tämä on tosiaan seitsemäs päiväni putkeen ilman oksentamista. Viikonloppureissu ja ravintolaruokailuiden varassa eläminen otti aika koville ja sai äitini (jonka luulin jo vakuuttaneeni terveestä suhtautumisestani ruokaan) epäilemään ja kovin. Tästä johtuen hän tarkkailikin syömisiäni aika tiukasti, ja tuo käytösmalli taisi kotiutua matkatavaroiden mukana. Koitan olla ahdistumatta siitä, että äitini vahtii ruokamäärääni.

Reissussa söin siis omasta mielestäni ihan liikaa, äitini mielestä ihan liian vähän. Paino nousi muutaman sata grammaa, mutta suhtauduin siihen kerrankin järjellä. Maanantaina söin kotona ihan hyvillä mielin, tosin aika niukasti, ja eiliseksi paino olikin laskenut tuttuun 43,8 kilogrammaan. Yritin hyväksyä luvun ja luopua laihdutusaatteista jouluksi. Eikä se syöminen eilen edes liikaa ahdistanut. Tänä aamuna vaaka kertoilikin 43,4 kiloa, mutta yritän olla noteeraamatta sitä liikaa. Tänään olen taas syönyt ihan hyvillä mielin, tosin seuranani eilistä hitusen suurempi ahdistus. Koin eilen saavani nautittua jouluruoista menettämättä mitään, vaikkeivat syömiseni määrällisesti mitään suuren suuria olleetkaan. Tämän päivän starttasin brunssilla tehden jälleen terveen valinnan. Söin ohuen leipäviipaleeni lisäksi pienen palan jouluista kuivakakkua ja voi miten hyvää se olikaan. Ja ei, oksentaminen ei ollut edes vaihtoehto. Päivällä otettiin uusintakattaus jouluruoista, ja närpin niitä eilisen kaavan mukaan - tänään tosin en enää kokenut tarpeelliseksi maistaa kaikkea, vaan keskityin omiin suosikkeihini. Parin tunnin pohdinnan jälkeen uskalsin äsken syödä 3 suklaakonvehtia. Ahdistaa ja kaduttaa kyllä vähän, mutta yritän psyykata itseäni pysymään terveemmän ajattelun polulla. Jouluna saa herkutella. Enkä liene ainut suklaata syönyt? Koska tämän päivän kalorimäärä on tähän mennessä -reippaasti ylöspäin pyöristettynä- 1400, ajattelin vielä natustella illan tullen jotain. Vielä kun sen voisi tehdä hyvällä omallatunnolla, olisi joulupäivänikin onnistunut ahdistuksesta huolimatta. Ahdistusta hieman lieventää päivän tihkusateessa suoritettu muutaman kilometrin kävelylenkki.


Huomenna suuntana on sukulointi. Odotan innolla ja kauhulla. Uusinta (tai siis kolmas erä) jouluruoista vähän pelottaa, mutta tsemppi on päällä. Jos olen jo kahdesti selvinnyt kyseisestä koitoksesta kunnialla, miksen tekisi niin kolmattakin kertaa? Pitäkää peukkuja.

Tästä postauksesta tulikin kilometrin mittainen joulutarina, jota kukaan tuskin jaksaa näin joulunpyhinä lukea läpi. Alun perin olin pohtinut vieroittautuvani bloggailusta jouluksi, mutta totesin kirjoittamisen ja ajatustenkoonnin olevan hyväksi omalle ajatustyölleni. Minulla on tosiaan mennyt ihmeellisen terveesti viimeksi kuluneet seitsemän päivää. Laihtumisenhalu on entisellään, ellei voimakkaampikin, mutta en anna sen vaikuttaa käytäntöön liikaa. En nyt. En tahdo syömishäiriön vievän tätä joulua minulta. Tuleviin päiviin kuuluu siis toivon mukaan rentoilua ja järkevää syömistä. En keksi sopivampaakaan adjektiivia kuvaamaan toivettani ruokailujeni laadusta. Järkevällä en tarkoita terveysruokaa, vaan normaalinkaltaista joulunautiskelua. Sellaista, kun se on ollut minulla nämäkin kaksi päivää.

Laihdutus vaanii minua heti välipäivien tuolla puolen. Terkkarin tapaamiseen mennessä minun pitää pudottaa edes pari kiloa. Ai miksi? Siksi, että laskenut paino takaa sen, ettei apua pyytäviä sanojani tarvita. Ja koske se, etten apua osaa pyytää, on jo nähty, laskeneen painon on parempi puhua puolestani. Terveemmistä ajatuksista huolimatta itse terveys on siis vielä kaukana. Hieman pelottaa, mikäli pystyn edes painoani pudottamaan, mutta yritän pitää jonkinasteisen järjen mukana touhussa. En halua vajota oksennushelvettiin, missä olen viettänyt pari viime kuuta. Nyt kun olen ollut oksentamatta pisimmän ajanjakson pitkään aikaan, koen samanaikaisesti pelkoni oksentamista kohtaan kasvavan ja motivaationi olla oksentamatta suurenevan. En tahdo pilata tätä nyt, sillä yksikin oksennus voi helposti johtaa kierteeseen. Sortumisen pelko on läsnä tauotta, mutta suunnittelulla sekä itseni motivoimisella toivon voivani pitää itseni kaidalla tiellä. Minulla ei ole tavoitetta olla oksentamatta näin tai noin kauaa, jatkan niin kauan kuin pystyn. Tiedän, että sorrun vielä halailemaan pönttöä, mutta aion nousta sieltä sen hetken tullen ylös. Päätökseni lopettaa ei kaadu yhteen oksennuskertaan. Yksi kerta on yksi kerta, eikä se automaattisesti johda mihinkään sen suurempaan - se on minusta itsestäni kiinni.

Tämä tekstipätkä on jo aikamoinen sekametelisoppa (josta tuli mieleen että apua, en ole syönyt suullistakaan riisipuuroa tänä jouluna!), joten taidan lopettaa tähän. Tämä sanailuviidakko on ajatusvuoto. Turinointia joulustani, syömispähkäilyä ja tsemppausta kohti parempaa. Kerrankin näin.


Miten teidän joulunne sujui?

P.S. Lahja-asiaa voinen sivuta sen verran, että olin häkeltynyt ja hämmentynyt saamastani materiamäärästä. Pidin oikein kovasti jok'ikisen pakettini sisällöstä. Kiitos on liian laimea sana kuvaamaan sitä syvää kiitollisuutta ja hyvää mieltä, joka kääreiden alta paljastui.

7 kommenttia:

  1. Hyvä että et oo oksentanut! Tsemppiä ihan hirmusesti <3

    VastaaPoista
  2. Ja ainiin, kysyit siitä salaisesta blogista. En enää kirjoita sitä, ja poistin sen, sillä en jaksa kahta blogia kirjoittaa ainakaan toistaiseksi.. :(

    VastaaPoista
  3. Olipa kyllä todella mukavaa lukea kuulumisistani, ja hymy levisi huulilleni lukiessani, että sulla on mennyt hyvin. Siis aivan mahtavaa!! Oon täällä varmaan iloisempi onnistumisistasi kuin sä itse. Jatka oksennuslakkoasi ja syö huoletta ainakin tämä määrä, mitä olet syönyt nyt. Tuo kalorimäärä ei sun painoa lopullisesti nosta (nesteet voi heilahdella, kuten tiedät..)
    Olet saanut tuntea ja tervehtiä nyt terveempää sinääsi. Miltä tuntuu? Halusitiko tutustua siihen paremmin? Ystävystyä? Tiedän, että sä olet nyt pelon vallassa, kun et tiedä, täytyisikö ystävystyä itsesi kanssa. Mutta mä sanon, että se kannattaa. Ainakin haluan uskoa siihen. Ole rohkea! Ole avoin! Ole oma itsesi! Vain niin voit sukeltaa itseesi ja somia loppu elämän kestävän ystävyyssuhteen itsesi kanssa.
    Tsemppiä jatkoon! Sä pystyt! <3 Olet ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mielettömän mukavaa, kun terveemmillä valinnoilla voi ilahduttaa paitsi itseään, myös muita. Nyt on taas vähän vaikeampaa, mutta parhaani yritän. Painonnousu ahdistaa, ja kuukautiset tulivat. Tämä on yleensä aina se vaihe, jolloin päädyn tunkemaan pääni pönttöön. Pitää yrittää vastustaa kiusausta, en tahdo pilata kaikkea kun takana on jo 8 oksentamatonta päivää!
      Kenties terve puoleni olisikin tutustumisen arvoinen. Nyt olen kuitenkin ihan hukassa.

      Kiitos ihanasta kommentista. Toivottavasti sinunkin Joulusi oli mukava. ♥

      Poista
  4. Ihana oli lukea kuulumisiasi :) oon hurjan ilonen sun puolesta kun sulla on mennyt niin hyvin!! :) jatka samaan malliin ja ole onnellinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! ♥ Onnea toivon siihenkin suuntaan. Vielä jonain päivänä olen ehkä ihan aidosti onnellinen.

      Poista

Kuiskaa minulle sanoja.