Kysellessäni postausehdotuksia, minua kehotettiin kihartamaan sanoja hymyhuuliksi: kertomaan asioista syömishäiriön takaa, sanailemaan sellaisista jutuista, joista pidän ja niin edelleen. Myönnettäköön, että ensimmäinen reaktioni oli "ei, en minä mitään keksi". Sitten turhauduin omaan syväänjuurtuneeseen pessimismiini ja aloitin tämän postauksen. Uskokaa tai älkää, minä tapasin olla hyvin iloinen, hassunkurinen ihminen, jota kuvailtiin sanoilla nauru ja pilke silmäkulmassa. Tosin en ole varma, koska olen ihan oikeasti ollut olemukseltani sellainen, ja mistä lähtien kaikki on ollut enemmän ja vähemmän pelkkää esitystä. On surullista, kun tajuaa, ettei muka ole mitään, ei yhtään mitään syytä, miksi olisi iloinen. Mutta onhan niitä. Helposti hyvistä asioista puhuttaessa, ne vain tuppaavat saavan jatkumoa sanoista mutta, sitä paitsi, kuitenkaan... Minä leikin hetken aikaa menettäneeni taidon suoltaa moniosaisia virkkeitä ja kirjoitan teille vain lauseita niistä asioista, jotka ovat hyvin (tai edes ok:sti) tai muuten vain piristävät päivääni joskus.
Rakastan perhettäni.
Riidoista ja ei-niin-yksinkertaisesta isäsuhteestani huolimatta (haha, rikon omaa tehtävänantoani nyt. mutta tämä alustus oikeastaan vain korostaa tulossa olevan rakkauden määrää) rakastan perhettäni ihan valtavasti. Tiedän olevani rakastettu, vaikkei siltä aina tuntuisikaan. Veljeni on minulle kenties kaikkein läheisin ihminen koko maailmassa.
Pidän ystävistäni.
Minulla on kavereita, en ole yksin. Moni ystävä olisi tukenani nytkin, mutta pidän heidät käsivarren mitan päässä tilanteestani, en päästä heitä kovin lähelle. Vaikka oloni on toisinaan erakoituva, antaa kaverien ja ystävien kanssa vietetty aika isoja voimavaroja ja maistiaisia normaalista elämästä.
Tykkään sanoista ja kirjoittamisesta.
Kirjoittaminen on osa minua ja minä olen osa kirjoituksiani. On ihana suoltaa sanoja paperille, vapauttaa omat tunnetilansa näppäimistölle ja leikkiä olemassa olemattomilla ihmiskohtaloilla mielikuvituksen johdattamana. Suorituspaineet ja itsekriittisyys tekevät minut nykyään ihan liian usein kädettömäksi näppäimistön tai paperiarkin äärellä, mutta tavallaan koen nyt tulleeni lähemmäs sanoja kuin koskaan ennen. Blogin pitäminen on kirjallisen kiharrukseni ja ajatusmyrskyni kaatopaikka. Täällä minä olen aidoimmillani, ilman paineita sanoa juuri näin tai noin.
Tunnelmoin sadesäitä, rakastan takkatulta, pidän kynttilöiden tuoksusta ja nautin suurista teemukillisista. Tykkään katsoa elokuvia ja tv-ohjelmia vilttiin kääriytyneenä. Tunnen oloni mukavaksi lämpimissä kotivaatteissa ja pörrösukissa. Suin hiukseni mielelläni suttunutturalle ja leikin taiteellista pariisitarta. Istutan silmälasit nenälleni ylpeänä, isona osana minua, ja useimmiten löydän rillipäisyyteni positiivisena asiana. Seuraan muotia laiskanlaisesti, mutta uteliaana. Vaatekaapillani päästän persoonallisuuden valloilleen. Shoppailu on minulle terapioista parhainta. Nautin siitä, kun kalenterini on merkintöjä täynnä, mutta yhtä lailla nöhjään mieluusti kotioloissa.
Nämä ja monet muut asiat ovat osa minua ja minä olen osa niitä. Elämässäni on - onneksi - paljon muutakin kuin syömishäiriö. Ympärilläni on asioita, joista saan, tai tällä hetkellä pikemminkin voisin saada, iloa.
Minulla on syömishäiriö, vaikken sitä tahtoisikaan myöntää. Mutta minä olen paljon muutakin kuin syömishäiriöinen, ainakin toivon niin. Toivon minun olevan sairauttani enemmän myös muiden silmissä.
Minkälaiset asiat ovat sinulle hyviä ja kauniita?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuiskaa minulle sanoja.