Ristiriitoja

En tiedä, kumpaa vihaan enemmän…

Sitä, että elän vai sitä, etten halua elää.

Sitä, että syön vai sitä, että syöminen on niin vaikeaa.

Sitä, etten pärjää yksin vai sitä, etten osaa ottaa apua vastaan.

Sitä, että minulla on niin paha olla vai sitä, että tämäkään kärsimys ei riitä.

Sitä, että syön ateriamallin mukaan vai sitä, että jätän syömättä kaiken sen, minkä suinkin pystyn.

Sitä, että nauttisin ruoasta vai sitä, että nauttiminen siitä kuulostaa niin mahdottomalta.

Sitä, etten ansaitse ruokaa vai sitä, että järki kertoo minun tarvitsevan sitä.

Sitä, etten ole tarpeeksi laiha vai sitä, ettei mikään enää riitä.

Sitä, etten toisinaan tiedä tarkkoja kalorimääriä, käveltyjä minuutteja ja pois liikutun energian suuruutta vai sitä, että kaikki on minulle ensisijaisesti numeroita, enkä osaa olla laskematta niitä.

Sitä, että olen fyysisesti koko ajan liikaa vai sitä, että henkisesti minua on koko ajan jäljellä vähemmän.

Sitä, että puhun asioista vai sitä, etten silti osaa aina kertoa totuutta.

Sitä, että satutan äitiä vai sitä, että olen vihainen äidille.

Sitä, että päivät tuntumat päättymättömiltä vai sitä, etten elä päivissä.

Sitä, etten nukahda vai sitä, kun herään yöhön ja jään valveille ajatusten äärelle.

Sitä, että valehtelen vai sitä, että huijaan tauotta itseäni.

Sitä, että tuntuu siltä, ettei kukaan välitä vai sitä, etten anna kenenkään välittää.

Sitä, ettei äiti tunnu tukevan minua vai sitä, että pelkään purkavani liikaa pahaa oloani äitiin.

Sitä, että äiti suuttuu vai sitä, että kehtaan edes odottaa toisenlaista käytöstä kun itse olen tällainen.

Sitä, että koko ajan pitäisi tehdä jotain hyödyllistä kokeakseen olemassaolonsa edes vähän vähemmän turhaksi vai sitä, etten jaksaisi tehdä yhtään mitään.

Sitä, etten vietä entiseen malliin aikaa kavereiden kanssa vai sitä, etten edes halua nähdä heitä ja välttelen tapaamisia.

Sitä, että minut pakotetaan syömään vai sitä, etten itse osaa huolehtia pienimmästäkään ruokailustani.

Sitä, etten voi luottaa keneenkään muuhun vai sitä, etten uskalla luottaa edes itseeni.

Sitä, etten uskalla tappaa itseäni vai sitä, että haluaisin tehdä niin.

Sitä, ettei kukaan ymmärrä minua vai sitä, etten aina itsekään ota selkoa, tai edes tahtoisi tajuta itseäni.

Sitä, etten ole oma itseni vai sitä, etten edes tiedä, kuka minä oikeasti olen.

Sitä, etten osaa enää pitää ilon kulisseja pystyssä vai sitä, etten aidosti tunne edes pientä hymyä.

Sitä, että itken enemmän kuin koskaan vai sitä, etten silti osaa näyttää todellisia tunteitani toisille.

Sitä, että minä olen sairas vai sitä, etten itse myönnä olevani sairas.

Sitä, että vajoan vain syvemmälle vai sitä, etten saa otetta parantumisen reunasta.

Sitä, että minua ei jätetä rauhaan vai sitä, että jos minut jätettäisiin yksin, kaikki loppuisi kovin lyhyeen.

Sitä, että kiellän kaiken vai sitä, että minua pelottaa vai sitä, ettei minua pelota.