Tämän tanssin askeleet ovat liian tuttuja. Viimeisestä esityksestä on lohdullisen paljon aikaa, mutta koreografia on jättänyt muistijälkensä kehooni; muistan, miltä vaa'an kolkko pinta tuntuu paljaita jalkapohja vasten, muistan, kuinka monta sataa grammaa alusvaatteet painavat, muistan, että vaa'astani pitää irrottaa patterit punnituskertojen välissä.
Sormissani asuu siniseksi pinttynyt kylmyys. Ei se ole syömishäiriön käsiin nuolemaa jäätä, paljastui. Ei se ole tunteiden puutetta, sain huomata. Minä vain olen kylmä - käteni jalkani polveni olemukseni, se on kaikki kuin likaista jäätä, kosketuksestakaan lämpeämätöntä. Minä olen jäätä. Jää on haurasta ja menee helposti rikki. Tällä hetkellä ainoastaan mielensisäinen minuuteni on jäätä. Ajatukseni, tunteeni ja toivoni ovat kaikki heikolla pohjalla, jatkuvasti alttiina murenemaan. Minun kehoni puolestaan, se ei ole särkymisuhan alla. Minulla on vankasti kudoksia ja läskiä ja ihoa kietoutuneena ytimeni ympärille. Olisinpa pienempi. Ihan kuin kaikki se kipu ja tuska, jota hauraat ja pieneksi käyvät ääriviivat tuovat mukanaan, olisi pelkkä menneisyyden haamu. Aika on kullannut muistot. Tai sitten mieleni on vaan pysyvästi jäänyt hykertelemään sairauden palvontakehän ympärille.
Miten laihdutaan, huomaan kysyväni itseltäni. Tuntuu, ettei mikään toimi. Kilot eivät tahdo jättää kehoani hyvällä. Tarkoitus pyhittää keinot - vai pyhittääkö? En aio alistua enää posliinijumalan palvontarituaaleihin, sillä bulimia ei ole vitsi. Muistatteko, minä olen se tyttö joka oksensi joka ikinen päivä jokaikisen ruoanmurenen ja sitten parantui tavoistaan täysin.
Nälkä tuntuu vieraalta vatsassa. Tunnen jotain, onko se ikävää? Jälleennäkemisen riemua? Nälkä, vanha liittolaiseni, on tullut taluttamaan minua kyseenalaisella tielläni. Järkevästi tällä kertaa, mumisen. Kalorilaskuri raksuttaa. Älkää ymmärtäkö väärin, se on kaikki muistamani vuodet raksuttanut ilman hetkenkään taukoa, mutta nyt sen ääni on käynyt erilaiseksi. Vaativaksi. Painostavaksi.
Huhuu, minä. Minä olin se, joka vielä viime vuonna söi parituhatta kaloria vuorokaudessa ilman tunnontuskia.
Ihanaa kuulla että vielä viimevuonna olet voinut syödä parituhatta kaloria ilman tunnontuskia! Niinhän sen pitäisikin mennä !:) ...Surullista että nyt olet mennyt takapakkia syömisen kanssa :/ osaatko muistella niitä ajatuksia mitkä sai sut terveemmille teille? Josko niistä olisi apua nytkin.
VastaaPoistaJoka tapauksessa paljon voimia <3
Hei Milla, mukavaa kun olet täällä. Pidätkö vielä omaa blogia? Kuulisin sinusta niin mielelläni.
PoistaMuistelen tervettä aikaa kaiholla, mutta tosiasia on se, että päivääkään en ole koskaan ensimmäisen sairastumisen jälkeen saanut syömishäiriöstä vapaata... :/ Ehkä se tästä taas. Kiitos.
En pidä enää. Monesti olen kirjoittamista miettinyt, mutta se on vähän jäänyt ja nykyään mietityttää mitä voi nettiin kirjoittaa, voiko haitata opintoja, tutut tulla lukemaan jne..
PoistaJa noinhan se juuri on. Menee varmasti monia vuosia ennen kuin sairaudesta on todella vapaa. Ainakin se on siellä pään sisällä sinnikkäästi ja pitkään, mutta sitä vastaan voi tapella :))!!
En pidä enää. Monesti olen kirjoittamista miettinyt, mutta se on vähän jäänyt ja nykyään mietityttää mitä voi nettiin kirjoittaa, voiko haitata opintoja, tutut tulla lukemaan jne..
PoistaJa noinhan se juuri on. Menee varmasti monia vuosia ennen kuin sairaudesta on todella vapaa. Ainakin se on siellä pään sisällä sinnikkäästi ja pitkään, mutta sitä vastaan voi tapella :))!!
Jostain syystä päädyin googlailemaan vanhaa bloginimeäni ja jotenkin päädyin tähän blogiin. Niin blogin kuin kirjoittajankin nimet tuntuivat niin tutulle, että tajusin unohtaneeni teidät tyystin. Muistan rakastaneeni kirjoitustyyliäsi, ja jota yritin imitoida omaan, entisajan itsetuhoisuuden blogiini.
VastaaPoistaOli mukava huomata sinulta tulleen kaksi uutta postausta hyvästien jälkeen, mutta harmittaa että niitä tuli vain kaksi reilu 1,5 vuotta sitten. Haluaisin niin kovin kuulla sinusta, mutta siitä on jo niin kovin kauan aikaa - vuosia - kun olen viimeksi lukenut tätä tarinaa, etten muista enää kuka olit ennen. Vähän kuin lapsuuden parhaimmat ystävät, jotka erkanevat toisistaan lupauksista huolimatta eivätkä enää tiedä mitä sanoa toiselle kohdatessaan vuosia myöhemmin. Istutaan hiljaa vierekkäin ja muistellaan yksin menneitä.
Ja nyt itkettää, toivottavasti palaisit jälleen kirjoittamaan 🖤
Ei, anteeksi, kolme uutta postausta, olin niin innoissani niistä etten enää osannut laskea.
Poista